keskiviikko 3. elokuuta 2011

Omenankukkia hääkakussa

Pitkästä, piiiiitkästä aikaa ehtii tännekin käymään. Unelmien kesäloma on ohi ja työt jälleen alkaneet, jännittävä syksy edessä, kun esikoinen aloittaa lukion ensimmäisen luokan, 13 vuotias tytär siirtyy yläasteelle, 7 vuotias Leevi aloittaa koulun ja perheen kuopus Elias aloittaa samalla esikoulun ja siirtyy ihanan ja rakkaan hoitajan luota suureen päiväkotiin. Vaikka onkin hieman haikea olo, kun lapset kasvavat niin hurjaa vauhtia, niin ehkä samalla jää itselle hieman enemmän aikaa myös tähän blogin pitämiseen :)

Heinäkuussa pääsin askartelemaan kaverille pientä hääkakkua. Toiveena oli yksinkertainen valkoinen kaksikerroksinen kakku ja koristeena omenankunnia, koska hääjuhlaa juhlittaisi omenapuiden katveessa :)

Ja tällainen kakusta sitten tuli



Hieman lähikuvaa kukista ja lehdistä



Sekä kukat, että lehdet on tehty itsetehdystä gum pastesta, mielestäni paljon mukavampi materiaali tarkkojen koristeiden tekemiseen, kuin sokerimassa tai marsipaani. Ilma oli jälleen ihanan kesäisen lämmin ja kostea ja kakun pinta alkoi tietenkin heti jääkaapista ottamisen jälkeen kostumaan. Kiinnitin kukat ja lehden runsaalla nokaareella pikeeriä, varsinkin lehtien alle laitoin runsaasti, että lehden vihreä pinta ei olisi kakun pinnassa kiinni ja pääsisi värjäämään sitä ikävästi. Kakkun on päällystetty Confetistakin saatavalla herkullisella vaahtismassalla, tuli vain vahingossa kaulittua se hieman liian ohueksi ja alemman kakun pinta jäi tämän takia yhdestä kohtaa hieman epätasaiseksi.

Tänään vielä hieman myöhemmin toinen postaus, missä tarkemmin noiden lehtien askartelusta :)

t: M

2 kommenttia:

  1. Ihania kakkuja!! Mä unelmoin vaan että osaisin tehdä tälläisiä upeita ilmestyksiä. Olen aina haaveillut tälläisestä! Kunpa vaan osaisin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) harjoittelu tekee mestarin, itse olen harrastanut kakkujen askartelua nyt reilut 7vuotta ja harjoittelua ja opettelua tämä on yhä jokainen päivä :)

      Poista